At Winters End

Official Site

DESIBELI.NET: Pienet – joulukuu 2012

At Winters End: Taste of October

At Winters End aloitti taipaleensa jo 90-luvun puolivälissä, mutta syystä tai toisesta ryhmä piti julkaisutaukoa lähes koko viime vuosikymmenen. ”Toisen elämänsä” toisella pikkukiekolla kertynyt kokemus ja kehittynyt näkemys ovat olleet mainioita kätilöitä, kun tuoreet kolme kipaletta on saatettu maailmaan.

Yhtyeen suurimmat vaikutteet juontuvat luultavimmin sieltä ysäri Paradise Lostin ja Sentencedin suunnalta, mikä ei tällä erää ole rasite. Toisella jalalla rokkaavassa metallissa on pientä deathin katkua, etenkin kitaroiden saralla, mutta uudempien elementtien sekoitus tekee keitoksesta maistuvan ja hetkittäin jopa yllätyksellisen. Kitaravetoiset siivut on rakennettu tasaisen vahvojen riffien sekä melodioiden varaan, mutta yhtyeen todellinen ase on vokalisti JP Salokangas, jonka puhdas laulu on mainiota vaihtelua lähinnä örinällä täytetyssä genressä. Kappalemateriaalista olisi voinut uuttaa enemmänkin irti, mutta jo tällaisenaan tuotos selättää suurimman osan kilpakumppaneista.

Mika Roth

 

INFERNO MAGAZINE #103  1/2013

Jo 1996 perustettu At Winters End on kokenut yllättävän musiikillisen käänteen, mistä voi olla montaa mieltä. Rankemmat vaikutteet on ruuvattu pienemmälleen, ja tilalle on tuotu ilmavuutta ja tarttuvuutta. Nykyilmaisua voisi verrata jopa HIMin maittaviin puoliin, mistä voi kiittää pitkälti uuden laulajan, JP Salokankaan pehmeää ja muutenkin mainiota tulkintaa – puhumattakaan huomattavan voimakkaista ja tarttuvamelodisista kertosäkeistä. Kolmen biisin tuotoksesta on vaikea sanoa mitään pahaa, mutta vaikea siitä on löytää mitään harvinaisen uniikkiakaan. Kokemus kuuluu ja taitoa raskaiden tunnelmien luontiin löytyy, mutta kliimaksista jäädään vielä piirun verran.

Aadolf Virtanen

 

VERTIGO.CD: Demoxpress – kierros XXXIII

Ohhoh, melkoinen blast from the past! Jo vuosia sitten hajonneeksi luulemani At Winters End on edelleen elossa ja esittelemässä uutta musiikillista tyylisuuntaansa, johon eivät murinalaulut ja muut rankistelut enää kuulu.

Joskus 1990-luvun loppumetreillä lupaavien suomalaisten demobändien joukkoon kuuluneen AWE:n aikuistumisprosessi on ymmärrettävä ja jopa odotettu. Melankoliseksi metallirockiksi, jonkinlaiseksi keskivaiheen Amorphisin ja Charonin sekoitukseksi luonnehdittavassa musiikissa on edelleen mukana yhtyeelle ominaisia melodioita ja meininki kuulostaa yleisellä tasolla hyvinkin suomalaiselta – ainoastaan hyvässä mielessä, tietysti.

Kolmebiisinen Taste of October rullaa hyvin eteenpäin ja uudistunut miehistökin tuntuu toimivan hyvin. Huomattavaa on, että julkaisu vain paranee loppuaan kohden ja viimeinen kappale Faraday Cage jättää pirullisen tunteen siitä, että materiaalia olisi saatava lisää kuunneltavaksi.

Enpä olisi lainkaan yllättynyt vaikka tämä vuonna 1996 alkuunsa saanut bändi olisi pian viimeinkin levyntekohommissa, sillä Taste of October on varsin oiva siirtymävaihe kohti aiempaa “vakavampaa” ja kaupallisesti potentiaalisempaa tyylisuuntaa.

Hyvää: Melodioillaan koukuttavaa musiikkia.
Kehitettävää: Laulupuoli ei ole vielä tarpeeksi varmalla pohjalla, eli treeniä kaivataan tällä saralla.

Joni Juutilainen